torstai, 10. toukokuuta 2012

Kolikko ahmatti ja tunika

Jotain pientä taas tehtynä. Tämmösen pika kyträyksen tein jokin aika sitten ja vanhimman tyttären mielestä se oli aivan sika hieno :). Hyvä että pääsi kolikko ahmatti käyttöön.

Ja kankaiden hilloaminen jatkuu, mutta jotain aina välillä saa tehtyäkin eli jo jonkin aikaa sitten ilmestynyt onkiva karhu muuttui pienimmälle tyttärelle tunikaksi.

sunnuntai, 15. huhtikuuta 2012

Arpajaisia


http://mari-onetti.blogspot.com/2012/04/arvonta.html

Murua ja kruunuja

Jotain taas valmistunut.

Neiti 3v sai Muru-kankaasta paidan koko n. 104cm.

Vanhin neiti sai pipon jonka alunperin yritin valmistaa itselleni, mutta tuli vähän nafti. Onneksi meidän perheestä löytyy monen kokoista päätä ; ) sekin hyöty isosta perheestä.

maanantai, 19. maaliskuuta 2012

Liian pieniä hattuja

Ajatus häiriön seurauksena puikoilta tippui liian pieniä hattuja.

Nallesta tehty norjalainen on nippanappa pieni , mutta tuo aviatrix on varmaan lähemmäs 3kk ikäiselle vauvalle. Niin siis munhan piti laittaa lanka kaksinkertaisesti, mutta unohdin ja laiskana sitten tein sen loppuun liian pieneksi. Meillä on ollut ihanan aurinkoista jo monta päivää ja tänä aamuna kun avasin verhot niin tuli lunta taivaan täydeltä. Höh, minä jo odottelen lumien sulamista ja lapsista oli hauskaa kun sataa lunta.

lauantai, 17. maaliskuuta 2012

Pilvitunika ja haalari

Vihdoin taas jotain valmista

Meidän neiti 5v tehty pilvitunika kokona 122 pituus ja 116cm leveys ja tietty kaavaa en muista.Vähän jäi hihoista liian lyhyeksi niin pistin sitten niin pitkät resorit et jos haluaa niin tunika menis varmaan seuraavat 5 vuotta :).

Pienin neiti sai haalarin taas pitkään hillotusta joustiksesta , jonka nimekään en enään muista. Koko 86cm ja kaava oma. 

keskiviikko, 29. helmikuuta 2012

Pitkästä aikaa....


Housuja ja paitoja : ), olen minä jotain tässä välissä vääntänyt mut mikä siinä on et ei saa niitä tänne blogiin asti? Vaikka kuitenkin muiden tekeleitä on kiva katsoa.

Minä olen aika kova hilloamaan kankaita kuten näkyy .Kätköistä kaivettuja kankaita eli ikasyrin viidakko trikoota ja norsujoustista on varmaan 2v säilötty.Housut ja paitojen muut osat velouria :).

Ulkona on aivan ihan auringon paiste, sieltä se kevät alkaa pikku hiljaa hiipiä. Ihanaa!!

keskiviikko, 12. lokakuuta 2011

Pilvi papat

Kun nyt kerran oli tuo pilvikangas työn alla niin ihan koe mielessä ompelin pienimmälle ob olleet papat. Ajatuksena tehdä ne nyt sitten pulista, niin ei haittaa pieni peukun pureskelu kun ei kastu papat sit läpi.

Suht hyvät tuli, pienen muokkauksen jälkeen teen toiset jahka ehdin (toivottavasti ennen kuin talvi tulee).