sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Siskoille Siskoksia

Viime viikolla kun yksi päivä kävin hakemassa pikku tyttöjä päikystä tädit muistuttelivat seuraavan päivän valokuvauksista, arvatkaa olinko muistanut not! Illalla sit sakset suhisemaan ja koneet surisemaan ja tadaa! Kaava on tanskalaisesta kaavakirjasta, mallit vähän muokattuna versus kirja.







Kaava on kiva ja tulen varmasti ompelemaan sillä muutakin.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Työmatka sukat

Työmatkat kuljen junalla ja jotain tekemistä on pitänyt niille väleille keksiä, tein pitkävartiset villasukat (taas). Lankana novitan nalle ja valitettavasti toista en muita, mutta joku suomalainen itsevärjätty jonka ostin järvenpäässä sijaitsevasta ihanasta kudonta kahvilasta nimeltä Lentävä lapanen. Malli sovellettu novitan ohjeesta ja koko oma jalka.


Kuvan piti esittää sydäntä ja olla toisinpäin, ei vaan onnistu enkä jaksa tapella. Nyt se näyttää kuppaselta kopotilta, mut olkoon!!

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Perus pertsaa, paitaa ja pöksyä

Hiljaista on ompelun saralla, missä välissä muut työssä käyvät ompelee? Itellä on niitä arkivapaitakin, mut en saa mitään aikaiseksi! Nämäkin olen ommellut jo aika sitten, en saa edes blogattu mitään. Mustia pöksyjä tartti kummatkin pikku likat ja niitä tein, Sofin pöksyille kaveriksi ilves-paita.



lauantai 31. lokakuuta 2015

Lepakkopaita

Tein itselleni lepakkopaidan jo jokin aika sitten, mutta postataan se nyt näin halloweenin kunniaksi! Kangas on löytynyt Eurokankaan laarista ja kaava on muokattu valmiista paidasta. Ja paitaa muokattiin vielä ommellessa.


lauantai 19. syyskuuta 2015

Legsuja

Neiti 4v kaipasi kipeästi uusia leggareita, muutama ensi hätään. Kaava ob Ropina, koko 104 cm lisätty pituutta lahkeensuuhun.


lauantai 29. elokuuta 2015

Kettumekko

Työn alle kaivoin taas hyvin hamsteroidun kettu-trikoon. Kaava on princes castle 4/13 ob, 104 cm. Olipas reilua mitoitusta, mutta meneepä kauemmin. Käyttäjä tykästyi kovin ja se on tärkeintä!





Alla olevasta neuloksesta pitäis keksiä itselle jotain vaatetusta.

tiistai 25. elokuuta 2015

Piksikkäätpöksikkäät

Meillä on ollut pikkaritehdas, meidän pienimmät tytöt lähtevät päiväkotiin ja äiti 15v kotiäitiyden jälkeen "oikeisiin" töihin. Eihän tuota pienintä kehtaa viedä noissa monta isoasiskoa kiertäneissä pikkareissa päikkyyn, siispä tilkut pikkareiksi ja kone pörräämään. Kaava jostain ob ja koko 104, sen verran muokkasin et madalsin vyötäröä 1,5cm ja enemmänkin olisi voinut madaltaa.



Tulipas niistä iloisen pirteitä!

torstai 6. elokuuta 2015

Vilma ja Ehta

Itselle lisää vaatetusta. Tein taas hyvin hillostusta Verson puodin paratiisin laulaja(kohan tämän kuosin nimi oli?) -trikoosta itselleni Aikuisten mekkotehtaan Vilma-kaavalla mekon.








Toinen huppumekko on tehty Ehta-kaavalla, kiva kaava mutta seuraavaa varten täytyy selän pituutta lyhentää. Kangas on myöskin Verson puodista, ihanan tuntuista joustocollegea.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Puhelinlangat laulaa

Hyvin hillotusta Ikasyrin puhelin-trikoosta tein itselleni topin (Ihailin ystäväni samanlaista ja pyysin luvan samistella).








Muutin myös jokin aika sitten blogini nimen Omppupompusta TiinaTainaksi, tilasin uudet ompelumerkit sen kunniaksi.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Alviinat

Lanittelimme ystävämme kanssa ja minä ompelin pienimmälle mekkotehtaan Alvinat. Mekot on taas leikattu aikoja sitten, kokona 86 cm vaan onneksi on niin reilua mitoitusta että hyvin mahtui.








Vihreä mekko on tehty kirpputorilta löytyneestä retrolakanasta ja rintamukseen lisäsin Iinulta ostetun ihanan pupu-napin. Keltainen taas Viljamin puodin Puudelia. Aika söpöset mekot!

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Paitoja poikineen

Tämäkin setti on ollut valmis varmaan kuukauden, mutta laiska blogaaja ei ole saanut aikaiseksi niitä tänne laittaa. Tokavikalle syksyllä alkavaa päiväkoti elämää varten ommeltu peruspertsa paitaa. Kokona kaikissa 104 ja kaavana ob autumn forest.


keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Nimiäislahja

Saimme kutsun juhlimaan pienen suloisen pojan nimiäisiä. Lahjukseksi ompelin setin Noshin ihanasta valas-trikoosta, mies hoiti designerin homman. Lisäksi virkkasin vielä myrkyttömästä langasta päärynän jonka täytin paistopussilla, rapisee kivasti ja uskaltaa maistella.




tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pikkareita

Testasin pikkareita minäkin. Kuvassa olevat oranssi koko 92cm ja valaat 104cm. Tein vielä vanhimmalle tyttärelle, mutta ne tein pesussa pilalle menneestä leveästä mu/va-raitasesta trikoosta enkä kehdannut niitä kuvata. Vanhin tykkäsi omistaan kovasti ja tilasi jo lisää, 4v ei tykännyt tästä mallista täytyy vähän muokata kaavaa. Ja pienin jolle tein hillat ei vaan vielä pidä pikkareita :D . Testattu on kuitenkin.



perjantai 27. maaliskuuta 2015

Auringonkukkaa ja raitaa

Toinen peruspertsa-paita , tein itselleni tästä ihanasta Auringonkukka-trikoosta mekon ja siitä jäi pieni palanen juuri sopivasti etukappaleen kokoinen. Mukaan mu/va-raitaa ja se on siinä!






Kaavana jälleen sama Autumn forest ob ja koko 92 cm.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Peruspertsa hukasta

Tein ihanan ystäväni kanssa etukpl-vaihtarit, itse sain etukappaleellisen verran ihanaa hukkaa!! Kaveriksi Hukka sai Verson puodin trikoota.



Tämä on pienimmälle koko 92cm, kaava autumn forest.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Tipuja

Tipuja oli kangaspinossa vielä pieni palanen, tein siitä 4v. autumn forest-kaavalla paidan.





Ajatus virheen takia etukappaleeseen ei riittänytkään tarpeeksi kangasta, siispä rypytyksen sijaan laitoin vain laskoksen keskelle eteen.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Puudeli paidat

Tein tytöille 4v ja 6v Viljamin puodin Puudeli trikoosta. Kaava ob 4/14 Autumn forest ja samalla tuli tarve tehdä aluspaitoja koossa 104cm. Neiti 4v sanoi ettei voi pitää paitaa koska sauma kutittaa!! No, seuraavaksi saksien alle noshin valkoinen trikoo ja siitä muutama aluspaita.







Huomaattehan eron :D .

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Peplum

Tein neiti 8v peplumin, tykkään ja neitikin tykkää.




(mää en osaa ottaa kuvia, anteeksi kaikille kenen silmiä särkee)

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Toiset samanmoiset

Ihastuin pitkiin villasukkiin ja kaivoin kätköistäni valmiiksi raidoitetun 7-veikan. Tadaa toiset samanmoiset, lisänä samoista kätköistä yksiväristä veikkaa.




maanantai 23. helmikuuta 2015

Villasukat

Tein ensimmäistä kertaa ikinä itselleni pitkät villasukat. Ensimmäistä kertaa tein sukat macig loop-tekniikalla ja ensimmäistä kertaa tein myös sädekavennus kantapään.



maanantai 2. helmikuuta 2015

Merinovillatunika

Pienimäiselle hyyyyvillä kasvunvaroilla (mahtuu sisko 6v ). Kaavana tuttu Toffee-mekko 92 cm, reiluilla saumavaroin. No, meneepähän muutaman vuoden :D !


torstai 29. tammikuuta 2015

Metsän karkelot

Verson ihanasta metsän karkelot jc tein tytöille tunikat. Isompi 116cm (leveys 110cm) ja pienempi 104 cm. Kaava owl prinsess Ottobrestä. Kivat tuli ja tyttöset tykkäävät tosi paljon, näitä on siis jo pidetty päällä ja siksi kuvakin on mitä on!


tiistai 27. tammikuuta 2015

Sweet Demin-leggarit

Ompelin tytöille sweet demin-leggarit toiset 86cm ja toiset 98 cm. Pitkään nämäkin ovat odottaneet valmistumista. Isompiin laitoin vyötärölle kiristys-nauhan ja sirkat , kuvittelin omistavani semmoset pidit ja niihin leuat joilla voin vain puristaa sirkat paikalleen. Toisin kävi, muisti petti, hakkasin vasaralla!! Kangas on noshin ylläripussista tullutta farkku jerseytä. Isompi neitiseni kieltäyi testauksen jälkeen enään housuja pukemasta koska rypytys kutittaa, lapsille on välillä ilo ommella, not!


 Ompelin molempien housuihin takasaumaan merkin niin tietävät miten päin housut pukevat, vaikka vanhempi osaisi kyllä katsoa nauhoistakin. Varmuuden vuoksi kuitenkin, jos sienen kuvalla housut olisivat mieluisemmat.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Itselle taas...

Muutama mekkonen taas tehtynä, kaava sama kuin aiemmissakin.

 Tämä mekko on Sampsukan Onerva-joustofroteeta.
Tämä mekko on myös ihanan pehmeää Viljamin Puodin joustofroteeta ja toinen lemppari!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Karkkia, nam!

Vihdoin ja  viimein tämä setti valmistui, on odotellut useamman kuukauden puoli valmiina. Kaavat ob:sta lehteä en valitettavasti taaskaan muista. Tunikan karkkitrikoo Pikkupiltistä ja keltainen pallo Eurokankaasta. Samoin ryppyleggareiden musta trikoo ek:sta. Setin koko 98 cm .



Ihana neiti 4v !

maanantai 12. tammikuuta 2015

Itselle

Olen saanut painoa pudotettua ja sen myötä rakastamani maitotyttö-mekot ovat valitettavasti tulleet autamatta liian isoiksi. Niiden jättämän aukon olen paikannut ompelemalla uusia mekkoja. Kaava on alun perin ottobren susie 5/10, mutta olen sitä muokannut.

Eilen valmistui Verson puodin ihanasta joustocollarista ja raita-trikoosta uusin mekko.

Tämä myöskin Verson puodin ihanasta trikoosta tehty mekko valmistui ennen joulua ja onkin ollut kovassa käytössä. On lempimekkoni!

Ainolan joustocollarista on valmistunut jo aiemmin syksyllä mekko, en vain ole jostain syystä saanut sitä blogattu aiemmin.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Peplum-tunika

Uusimmassa Ottobressä oli kivan näköinen tunika malli, joka pääsikin heti testaukseen. Koko 116cm, mutta leveys 110 cm. Tykkäsin ja neiti 6v tykkäsi kovasti. Tulen varmasti tekemään muutaman lisää.

torstai 8. tammikuuta 2015

Penaaleja

Hurahdin minäkin, nämä ovat kätevä tapa kuluttaa tilkkuja. Tässä muutama ja osa jo käytössä.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Eripari setti

Neiti 4v rakastui paratiisin Maijaan ja itsekkin tykkään kuosista todella paljon. Ja koska piti mahdollisimman hintusti käyttää niin hihat noshin dotsia,  leggarit myös noshin dots-trikoota. Kiva setti tuli vaikka ei muuta yhteistä ole kuin pallot, eli eripari setti :) !



Tunikan kaava owl prinsess ja housut ropina, molemmat ottobrestä numeroa en nyt valitettavasti muista.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Joulun alla valmistunutta

Onpas taas ollu taukoa päivityksessä vaikka tehnyt olen vaikka mitä. Tässä jotain mitä on tullut joulun alla tehtyä


Jo perinteeksi muodostunut joulukalenteri-vaihto sai aaton luukkuun farkku-kankaasta tehdyn pussukan ja imetys/kanto-koru.
Elämäni ensimmäiset siililapasetkin valmistui, vanhin tytär kelpuutti ne käyttöön (kunnes koiran raato tappoi ne muutaman käyttökerran jälkeen!!).
 

Huolisyöppöjäkin tein jokusen, nämä menivät ihanalle tyttö triolle pukin pakettiin (tilauksesta ).